lauantai 27. huhtikuuta 2013

Viikko 17

Kuluneella viikolla olemme olleet Siidan kanssa ahkeria treenaajia. Joskus tuntuu, että puuhastelenko liikaa tuon koiran kanssa. Ei tahdo muistaa, että se on edelleen nuori koira. Ehkäpä kaikki on ok niin kauan kun Siida tekee juttuja ja leikkii suurella innolla...

Maanantai:
Maanantaiaamuna ohjelmassa oli kokeenomaiset treenit. Seuraksemme saimme Heidi Kailion, joka tuli samalla tarkastelemaan Siidan valmiuksia osallistua IKKJ:n tokon sm-joukkueeseen. Siida teki kaikki alo:n liikkeet putkeen palkatta. Taluttimessa seuraaminen oli ihan ok, vaikka tätä ei oltu otettu koskaan. Pientä hämmennystä oli havaittavissa koiran käytöksessä. Vapaana seuraaminen oli hyvää. Aluksi ehkä hieman tahtoi edistää/painaa. Liikkeestä maahanmeno oli kympin suoritus :-D Luoksetulokin sujui hyvin. Jopa eteen istuminen oli suora ja tiivis. Liikkestä seisomisessa Siida päätti tehdä nopean ja siistin istumisen!!! (tätä tarvitaan vasta voi-luokassa...). Hyppy oli ok. Kaikenkaikkiaan vire pysyi hyvänä koko suorituksen ajan. Heidi huomautti, ettei Siida liiemmilti arvosta liikkeiden välissä tulevaa lepertelyä tai taputtelua, vaan lähinnä haluaisi alkaa suorittamaan seuraavaa tehtävää (pallon toivossa). Toivottavasti näin on ja osaan hyödyntää tätä "ominaisuutta" jatkossa. Täytyisi vain muistaa tehdä enemmän kokonaisuuksia ja useampia liikkeitä putkeen ennen palkkaa. Mutta kun on niin kivaa palkata koiraa paljon ja joka välissä...

Tiistai:
Lähdimme aamulla agilityhallille. Ensin tietenkin teimme hieman seuraamista. Vähän oli havaittavissa huolimattomuutta käännöksissä. Erityisesti käännyttäessä oikealle ja täyskäännöksissä. Eilinen palkattomuus saattoi vaivata. Tai sitten se, ettemme ole oikealle paljoa kääntyilleet... Vaihdoin myös täyskäännöksen oikealle (tähän asti olemme suorittaneet sen vasemmalle). Kävin muitakin alo-luokan liikkeitä läpi paljon palkaten.

Agilityssä Siida suoritti ensimmäistä kertaa A:n vapaana! Ja vieläpä ihan hallitusti!  Tähän asti olemme menneet sen koira kytkettynä. Keinuakin otimme ensimmäistä kertaa. Keinu oli laskettu niin alas kuin mahdollista. Se tuntui olevan Siidan mielestä tosi kiva juttu :-) Kepit sujuvat hyvin minun ollessa oikealla puolella. Vasemmalta täysi kaaos...

Keskiviikko:
Otin "minitokon" laskettelurinteen parkkipaikalla ennen metsälenkkiä. Seuraaminen oli hyvää. Pallo palkkana. Liikkeestä maahan ja -seiso olivat myös ok. Erotti hyvin asennot toisistaan.

Torstai:
Kävimme ensin aamulla 9,5 km:n juoksulenkillä metsäautotiellä. Siida juoksee vaivatta ja mielellään. Suuri ero poroihin, joita täytyy lähinnä odotella... Neva ei varmaan kovin kauaa mukana juoksemassa enään käy. Sillä alkaa ikä painamaan. Myös toisen kyynärpään kanssa on ollut ongelmia viimeisen vuoden aikana. Kivi mua lähinnä hieman huolestutti. Sekin juoksi jotenkin "vaikeasti". Siis ihan hyvin se liikkui ja seuratessa mitään ei voinut havaita, mutta sellainen "mututuntuma" jäi, että jokin ei ollut kohdillaan. Täytyy seurata oliko kaikki vain kuvitelmaa tai hetkellinen juttu vai jotain pahempaa.

Kotona otin Siidan kanssa sisätokoa. Vähän paikkamakuuta, jättöjä ja istumaan nousuja. Kaikki ok. Seisomista ja seisomiseen vierelle tuloa. Nämäkin ok. Edestä perusasentoon siirymisesessä tahtoi hypätä/pomppia. Tätä täytyy hioa lisää.

Perjantai:
Menimme kentälle treenaamaan tokoa. Seuraaminen parani taas loppua kohden. Aluksi Siida oli niin innoissaan, että tahtoi edistää/painaa. Korjaa kyllä hyvin kehoituksesta. Noudot olivat hyviä. (Pysyi jopa vieressä odota-kästyllä :-) ) Hyppy oli ihan ok. Jopa loppuun asti. Ruudussa paikka oli aluksi hieman hukassa. Joka kerta toki ruudun sisällä, muttei siinä kohtaa missä haluaisin sen olevan. Syynä lähinnä se, että Siida odottaa pallo-palkkaa niin paljon ettei malta keskittyä. Täytyykin miettä vaihdanko palkkaa vai kuinka saan Siidan keskittymään. Ruutu on ehdoton lemppariliike Siidalle. Kotona tein vielä tunnarin. Haisteli hyvin ja otti oman. Tiputti sen kuitenkin matkalle ja nosti kehoituksesta. Eli palautuksessa hiottavaa mutta itse hajuerottelu toimii edelleen.

Lauantai:
Seinäjokelaisilla oli uudessa Hurtta-hallissa agilitykisat. Lähdimme Siidan kanssa hengailemaan paikalle ja tutustumaan halliin. Hallista tulee hieno jahka saavat sen valmiiksi asti. Siidan kanssa otin hieman tokoa (yllätys yllätys). Muutamia askelia seuraamista ja käännöksiä. Palkkana patukka, koska tilaa ei ollut palloralliin. Hyvin Siida työskenteli. Edes kuulutukset tai lähellä olevat koirat eivät häirinneet. Tilanne oli toinen kun vain hengailtiin... Eräs mudi tuijotteli n 10 metrin päästä ja liikahti Siidaa kohti vähäsen. Siida oli heti valmiina hyökkäykseen. Toisaalta Siida kyllä kulki neutraalisti koirien ohi läheltäkin, mutta kenenkään ei saa alkaa tuijottelemaan tai bc ottaa haasteen vastaan. Uskoo kyllä kun minä kiellän, mutta kun mä olen niin hidas reagoimaan... Olin todella tyytyväinen Siidan käytökseen työskentelytilanteessa.

Huomenna sunnuntaina olisi hakutreenit. Toivottavasti ehdin niihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti