sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Odotus on ohi :-)

Perjantain ja lauantain välisenä yönä syntyi neljä  tomeraa poikaa. Isojakin olivat. Synnytys meni lähes oppikirjamaisesti. Siida hoiti homman kotiin esimerkillisesti. Minä taisin olla väsynein valvottuani pitkään.

Siida hoitaa pentuja hyvin ja minä yritän vain pysyä poissa tieltä. Tällä hetkellä kaikki näyttää menevän loistavasti. Toivottavasti myös jatko on onnellinen.

Valitettavasti en saanut lisättyä kuvaa tuoreesta pesueesta. Puhelin ei halua tehdä yhteistyötä. :-(

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Odotusta

Viime viikkoina olemme Siidan kanssa lähinnä keskittyneet lenkkeilyyn ja rapsutteluihin. Siida on rauhoittunut jonkin verran ja ruoka kelpaa. Jääkaapin ovea ei saa auki ilman kerjääjän saapumista paikalle. Toisaalta tuntuu, että aikaa on vielä vaikka kuinka ja välillä oikein säikähtää kuinka vähän sitä lopulta onkaan.

Eilen kasattiin pentulaatikko. Vähän vielä pitää "sisustaa" huonetta ennen vauvojen tuloa. Jännittävää :-D


                                               
                                                                          Ihan kiva... 

          
                   
                                                      ...mutta tänne mä ne synnytän.



                                                                   Siida 8-viikoisena.
       



                                                                    Siida ja Neva



                                                        Siida 8-viikoisena vauhdissa.



                                  Epätoivoinen yritys saada seisontakuva tulevasta mammasta.